D. Gary Young Research Institute
Share
D. Gary Young -tutkimuslaitos perustettiin kesäkuussa 2018 kunnioittamaan ja suojelemaan D. Gary Youngin, 12.5.2018 edesmenneen yrityksemme perustajan ja nykyaikaisen eteerisiin öljyihin keskittyneen liikkeen isän, visiota ja laatustandardeja. Aiemmin Young Livingin tutkimus- ja kehitysosastona tunnettu laitos muutti nimensä kunnioittaakseen D. Gary Youngin muistoa ja perintöä. Nimi muistuttaa meitä siitä, miten Garyn visio, asiantuntemus ja sitoutuminen laatuun ovat nyt ja jatkossa lähtemätön osa kaikkea tutkimus- ja tuotekehitystyötämme.
Seed to Seal® -laatulupauksemme ja erityisesti sen tiedepilari toimivat lähtökohtana kaikelle D. Gary Young -tutkimuslaitoksen toiminnalle. Innovatiivinen tuotekehitys, laatustandardit ja väsymätön tutkimustoiminta tekevät tieteestä yhden Young Livingin toiminnan kulmakivistä. D. Gary Young -tutkimuslaitoksen henkilökunta hyödyntää huippumoderneja menetelmiä uusien tuotteiden kehittämiseksi ja tuotteidemme laadun varmistamiseksi. Dr. Michael Buchin johtamalla tiimillä on käytössään uusinta teknologiaa edustava laboratorio ja alan parhaat laitteet ja työkalut.
D. Gary Young -tutkimuslaitos auttaa Young Livingiä kehittämään ainutlaatuisia tuotteita modernin tieteen ja tutkimuksen keinoin ja toimimaan näin suunnannäyttäjänä koko alalle. Tiimi tekee myös viimeisintä tekniikkaa hyödyntävää tutkimusta tuotteiden ominaisuuksia ja käyttötarkoituksia koskevien väitteiden tueksi. Young Livingin puhtautta ja tehokkuutta korostavien arvojen mukaisesti D. Gary Young -tutkimuslaitos kehittää uusia testausmenetelmiä, jotka auttavat takaamaan sekä uusien että olemassa olevien tuotteiden laadun. Standardiemme mukaisesti tuotteissa saa käyttää vain puhtaita, luonnon omia eteerisiä öljyjä, eivätkä ne saa sisältää parabeeneja, keinotekoisia värejä tai väriaineita, nitraatteja, muuntogeenisiä organismeja tai ftalaatteja, tai olla testattu eläimillä.
Monet D. Gary Young -tutkimuslaitoksen korkeasti koulutetuista tiedemiehistä ovat työskennelleet rinta rinnan Garyn kanssa ja omaksuneet hänen lähestymistapansa ja periksiantamattomuutensa uusien Young Living -tuotteiden kehittämisessä. Jatkossa kaikissa Young Living -tuoteuutuuksissa tulee olemaan D. Gary Young -tutkimuslaitoksen leima. Tämä leima toimii takeena siitä, että tuote on kehitetty ja lanseerattu Garyn laatua ja innovatiivisuutta korostavien periaatteiden mukaisesti.