Miljoonien mieleen Peppermint

Peppermint

"Virkistäytymisestä elvyttämiseen: Peppermint hoitaa kaiken!" 

Piparminttua pidetään yhtenä tunnetuimmista ja monipuolisimmista eteerisistä öljyistä, ja sitä arvostetaan sen virkistävän, minttuisen tuoksunsa vuoksi. Mentha piperita -kasvin lehdistä tislattu piparminttuöljy on yleensä neljä kertaa väkevämpää kuin piparminttu-uute. 

Levitä Peppermint-öljyä iholle sitä viilentämään ja stimuloimaan esimerkiksi treenin jälkeen. Voit myös taputella Peppermint-öljyä pulssipisteille keskittymistä tehostamaan. 

Osta eteerinen Peppermint-öljy

92 % ​

käyttäjistä sanoi käyttävänsä Peppermint-öljyä kaivatessaan keskittymistä edistävää ja energiaa tuovaa minttuista piristysruisketta*

*Perustuu 6948 osallistujan vastauksiin, jotka jakoivat mielipiteensä Euroopassa maaliskuussa 2024 tehdyssä Young Livingin käyttäjätutkimuksessa.

Viilentää urheilusuorituksen väsyttämiä lihaksia suoraan iholle levitettynä.

Edesauttaa keskittymistä sisään hengitettynä tai pulssipisteille levitettynä. 

Raikastaa oloa, kun sitä levitetään iholle auringossa vietetyn päivän jälkeen.  

Voidaan sekoittaa shampooseen minttuisen raikasta tuoksua tuomaan.  

Vinkkejä

  • Jos tunnet olosi tunkkaiseksi, laimenna Peppermint-öljyä perusöljyllä, ja hiero seoksella ohimoita, otsaa ja niskaa. 
  • Hengitä sisään Peppermint-öljyn tuoksua tai levitä sitä pulssipisteille treenin aikana lisämotivaatiota tuomaan.
  • Vahvista epävarmoina aikoina itseluottamusta, helpota uusiin tehtäviin siirtymistä ja edistä henkistä selkeyttä Peppermint-öljyn virkistävällä tuoksulla.
  • Yhdistä Peppermint, Lavender ja Young Living V-6-perusöljy, ja levitä iholle auringossa vietetyn kesäpäivän jälkeen.
  • Levitä väsyneille ihoalueille urheiltuasi.
Eteerinen öljy

Pipariminttuinen jalkakuorinta

Hemmottele jalkojasi tällä piparmintulta tuoksuvalla omatekoisella jalkakuorinnalla.


Ainekset

  • 210 g ruokosokeria
  • 60 ml Young Living V-6® -perusöljyä
  • ½ rkl hunajaa
  • 10 tippaa Peppermint-öljyä

Valmistus

  • Yhdistä ainekset pienessä kulhossa ja sekoita hyvin. 
  • Hiero seoksella hellävaraisesti jalkoja, ja keskity erityisesti karheisiin kohtiin.
  • Huuhdo pois lämpimällä vedellä.